Kuukuppi, josta hioutui timantti

Kuukuppi on kuukautissuoja, jonka käyttömukavuuteen vaikuttavat erityisesti sen muotoilu, materiaali ja tekniset yksityiskohdat. Nomai-kuukupin suunnitteluprosessin aikana näitä kaikkia hiottiin huippuunsa niin kauan, että lopputuloksesta muovautui yksinkertaisesti ylivoimainen.

Nomai-kuukuppi on gynekologi Nonna Heiskasen käsialaa. Kupin teknisestä muotoilusta ja tuotannosta on vastannut polymeeriteknologian edelläkävijä Teknikum Oy. Teknikumin myyntipäällikkö Jere Olkkonen kertoo, että kupin suunnittelu- ja tuotantoprosessi oli innostava ja mielenkiintoinen hanke. “On aivan mahtavaa olla mukana suunnittelemassa yhdessä suomalaisen start up -yrityksen kanssa tuotetta, jonka käytölle löytyy niin monia lyömättömiä perusteita. Kukapa ei haluaisi vaivattomampaa arkea tai mahdollisuutta vaikuttaa ympäristön tilaan omilla valinnoillaan?”

Monen vaiheen kautta maaliin

Nomai-kuukupin synnyttäminen kesti Jere Olkkosen mukaan kaikkine työvaiheineen reilun puoli vuotta. “Kaikki alkoi siitä, kun Nonna Heiskanen ja Mari Kosunen ottivat Teknikumiin yhteyttä ja kertoivat etsivänsä laadukasta toteuttajaa keksinnölleen. Tästä käynnistyi prosessi, jonka eri vaiheiden tuloksena meillä on nyt käsissämme käyttömukava ja äärimmäisen laadukas kuukuppiperhe.”

Kupin suunnittelu käynnistyi syksyllä 2018 sen teknisten yksityiskohtien hiomisella. “Aivan ensimmäiseksi ryhdyimme käymään läpi kupin materiaalivaihtoehtoja. Kemistimme selvitysten perusteella kupin materiaaliksi valikoitui lääketieteellinen nestesilikoni, jonka todettiin ominaisuuksiensa ja hygieenisyytensä ansiosta olevan käyttötarkoitukseemme täydellisesti sopiva vaihtoehto.” Materiaalivalinnan yhteydessä käytiin keskustelua myös kupin jäykkyydestä. “Kupin käyttömukavuus tulee sen pehmeydestä, mutta kupin on silti oltava samaan aikaan myös sopivan jäykkä, jotta se aukeaa hyvin. Näiden kahden käyttöominaisuuden suhdetta pohdimme suunnittelun alkuvaiheessa paljon.”

Materiaalipäätöstä seurasi kuppiperheen värien valinta. “Toiveena oli, että kupeista tehtäisiin punaisia, mustia ja kirkkaita. Tältä pohjalta tutkimme saatavilla olevat väriainevaihtoehdot ja valitsimme luonnollisesti sellaiset erikoisvärit, jotka ovat turvallisia, hyväksyttyjä ja täyttävät kaikki hygieniatuotteen laatuvaatimukset.”

Materiaali- ja värivalintojen jälkeen kupin suunnittelu siirtyi Teknikumin tuotesuunnittelijan työpöydälle. “Tuotesuunnittelijamme teki versioita kupin seinän ja pohjan paksuudesta sekä kupin tilavuudesta ja muotoilusta. Myös kupin reikien koolla ja sijoittelulla on vaikutusta kupin käyttövarmuuteen. Versioita tehtiin kunnes olimme saavuttaneet yhteisen näkemyksen siitä, millainen kupin pitäisi visuaalisesti ja toiminnallisesti olla, jotta siitä syntyisi kuukuppien muoto- ja käyttövalio.”

Suunnittelun jälkeen päästiin kuppien esituotantoon. “Ensiksi otimme työn alle kuppien protomuotit. Kuukuppi on tuotannollisesti vaativa tuote, ja muotin pinnan viimeistely vaikuttaa oleellisesti siihen, miten laadukas lopputuloksesta tulee. Konesäätöjä tehtiin huolellisesti myös sen varmistamiseksi, että kupin pinnasta ja väreistä tulisi täydellisiä.”

Protokuppien valmistuttua alkoi kuppien käyttäjätestaus. Nomai-kuukuppia pääsi testaamaan sen suunnitteluvaiheessa lähes sata suomalaista eri ikäistä naista. “Saamamme palautteen perusteella teimme vielä säätöjä kupin materiaalin jäykkyyteen. Lopulta syntyi versio, joka sai testikäyttäjiltä parhaan palautteen.”

Nomai - kuukuppi, josta hioutui timantti

Kotimainen, turvallinen, vegaaninen valinta

Nomai-kuppien tuotanto tapahtuu Sastamalassa Teknikumin omalla tehtaalla. “Tuotantoprosessimme on äärimmäisen valvottu ja myös ISO-sertifioitu. Lisäksi sillä on kemian alan Responsible Care -sertifikaatti. Sertifikaatit kertovat siitä, että tuotannostamme valmistuu vain laadultaan ensiluokkaisia lopputuotteita.”

Myös kupin materiaalit täyttävät hygieniatuotteelle asetetut laatu- ja turvallisuusvaatimukset. “Kuppi on valmistettu lääketieteellisestä silikonista, jolla on 13 raaka-aineen korkealuokkaisuuden varmentavaa sertifikaattia. Kuppien värit puolestaan ovat erikoisvärejä, jotka on sertifioitu kuudella eri ISO-sertifikaatilla.”

Hieno ominaisuus kupeissa on sekin, että ne ovat vegaanisia. “Kupin tuotannossa ei hyödynnetä mitään eläinperäisiä raaka-aineita. Siksi kuppia voivat käyttää hyvillä mielin myös ne, joille tämä aihe on sydämen asia.”

Ei kopio, vaan ihan oma juttunsa

Ensimmäiset Nomai-kuukupit ovat nyt valmistuneet tuotannosta, ja kupin suunnittelutiimi on lopputulokseen äärimmäisen tyytyväinen. “Nonnalla ja Marilla oli projektin alussa selkeä visio. He eivät halunneet lähteä tuomaan markkinoille kopiota jo olemassa olevista vaihtoehdoista. Sen sijaan he halusivat kehittää naisille aivan uudenlaisen kuukupin, jonka jokainen yksityiskohta olisi mietitty lääketieteen ja naisen anatomian näkökulmasta parhaalle mahdolliselle tasolle. Lopputulokselle he asettivat selkeän tavoitteen. Nomai-kuukupista pitää tehdä käyttömukavampi, luotettavampi ja laadukkaampi kuin yksikään tällä hetkellä markkinoilla olevista kuukupeista on.”

Nomain testikäyttäjäryhmässä oli mukana erilaisen kupin käyttötaustan omaavia naisia. Ne, jotka olivat käyttäneet kuukuppia jo aikaisemmin, arvioivat Nomain olevan käytössä muita vaihtoehtoja mukavampi. Erityisen ilahtunutta palautetta sai kupin pehmeä materiaali, helmistä muotoiltu antenni sekä kupin aukeaminen. “Tuote on onnistunut vasta silloin, kun sen loppukäyttäjätkin pitävät sitä toimivana. Tätä taustaa vasten onnistuimme Nomain kohdalla loistavasti!”